Titaanien laulu.pdf

Titaanien laulu

Juri Nummelin

Juri Nummelinin toimittama Titaanien laulu -antologia keskittyy kertovan runon perinteeseen, joka modernismin kuvallisuuden keskellä on melkein kuollut - tai elää vain yleensä halvaksi leimatussa iskelmälyriikassa.Titaanien laulussa halvan iskelmälyriikan edeltäjiksi asettuvat Johan Wolfgang von Goethe, Lordi Byron, Heinrich Heine, Johan Ludvig Runeberg, V. A. Koskenniemi ja Eino Leino - mutta myös sellaiset harvempien tuntemat suomalaisen runouden taitajat kuin Juho Laine (1856-1937), Juhani Suur-Juhola (1886-1930), Esa Paavo-Kallio (1858-1936), Willie Angervo (1875-1938), Hilja Liinamaa-Pärssinen (1876-1935) ja Veikko Virmajoki (1894-1956). Antologia pyrkii siirtämään suomalaisen kertovan runouden perinnettä eteenpäin tuleville polville. Samalla teos kokoaa yksiin kansiin runoutta, joka mahtuu laajemman fantastisen tai seikkailukirjallisuuden käsitteen alle. Juri Nummelin on myös pyrkinyt ylittämään vanhempaan kertovaan runouteen usein liitetyt nationalistiset oletukset. Kansalliset sankaritarut osoittautuvat moninaisten kansainvälisten vaikutteiden ristisiitoksiksi, ja nykypäivän lukija voi lukea niitä niiden mukaansatempaavan sisällön vuoksi.

Lintu-laulun sanat? - Kuoro ja laulu - Suomi24 Keskustelut

7.27 MB DATEIGRÖSSE
9789522155115 ISBN
Titaanien laulu.pdf

Technik

PC und Mac

Lesen Sie das eBook direkt nach dem Herunterladen über "Jetzt lesen" im Browser, oder mit der kostenlosen Lesesoftware Adobe Digital Editions.

iOS & Android

Für Tablets und Smartphones: Unsere Gratis tolino Lese-App

Andere eBook Reader

Laden Sie das eBook direkt auf dem Reader im Hugendubel.de-Shop herunter oder übertragen Sie es mit der kostenlosen Software Sony READER FOR PC/Mac oder Adobe Digital Editions.

Reader

Öffnen Sie das eBook nach der automatischen Synchronisation auf dem Reader oder übertragen Sie es manuell auf Ihr tolino Gerät mit der kostenlosen Software Adobe Digital Editions.

Aktuelle Bewertungen

avatar
Sofya Voigtuh

Lauluja. Kun juodaan viinaa, niin useimpia meistä alkaa jopa laulattamaan. Tässä muutamia lauluja aamutuntejen iloksi. Muita laulukirjoja, jotka jotka sisältävät myös aimo annoksen juomalauluja löytyy oheisesta linkkikokoelmasta: ET:n lukijoiden oma laulukirja: 34-39.. laulupaljastus! | ET

avatar
Mattio Müllers

Varjagien laulu /. SAV_PK. 85.12 HYT PKL. KI ... Titaanien sota = SAV_PK. 85.32 ISA PKA. KI. Kyujyo, Kiyo, ... Titaanien sota 21. SAV_PK. KI. Ishiguro, Kazuo.

avatar
Noels Schulzen

Titaanien laulu ja muuta historiallista, eksoottista ja kauhurunoutta.Toimittanut Juri Nummelin. Kannen kuva: Mårten Eskil Winge, Thor taistelee jättiläisiä vastaan, 1872.Nidottu. Esipuhe. Lauluja, leikkejä ja loruja - Peda.net

avatar
Jason Leghmann

aaria suurimuotoiseen laulettuun musiikkiteokseen sisältyvä laulusoolo ... " titaanien taistosta", kun kaksi hyvin menestynyttä urheilujoukkuetta ottelee toisiaan ... jokin muu Tulen ja jään laulu -kirjoista. Pearson, Mary E.: Kuka on Jenna Fox? ... Isayama, Hajime: Titaanien sota. Juba: Jokin Viivi ja Wagner -sarjakuva tai ...

avatar
Jessica Kolhmann

Tiina Itkonen - Ystävyyden laulu - YouTube 03.01.2009 · Tenavatähti 1990 -kilpailun 6. alkuerä. 《冰雪奇緣》Let It Go、アナと雪の女王、Frozen、겨울왕국、Холодное сердце - Duration: 4:56. welchang Recommended for you